TARINA
Petra Illustrations syntyi maalaamisen ilosta sekä rakkaudesta värejä ja luontoa kohtaan. Petra on kotkalainen muotoilija/kuvataiteilija, jonka tekemisen taustalla on halu luoda kauneutta ja valonpilkahduksia tähän maailmaan. Maalausten ja niistä teetettyjen printtituotteiden rinnalle syntyi syksyllä 2021 ensimmäinen erä käsintehtyjä korvakoruja. Sittemmin käsinmaalattujen korujen valikoima on kasvanut ja asustevalikoima on laajentunut myös tekstiilituotteisiin.
”Olen Petra, kuvataiteilija/muotoilija Kotkasta. Minulle maalaaminen on luonteva keino ilmaista tunteita ja ajatuksiani. Tunneherkkänä koen ympäröivää maailmaa suurin tuntein, herkästi. Tämän herkkyyden toivon välittyvän töistäni, niin maalauksista kuin taidetuotteistakin. Värien runsaus sekä erilaiset tekstuurit ja kolmiulotteiset yksityiskohdat ovat maalausteni keskiössä. Rakkaus ja kunnioitus luontoa kohtaan näkyy töissäni vahvasti. Aiheet töihini tulevat usein luonnosta ja syntyvät pääosin intuitiivisesti maalaten.”
ARVOT
Suunnittelun pohjana on ajatus yksilöllisistä, merkityksellisistä tuotteista. Valmistettavat erät ovat pieniä ja käsinmaalatuista tuotteista jokainen on uniikki – toista samanlaista ei ole.
”Toivon, että tuotteistani välittyy samaa sielukkuutta ja uniikkiutta, joka alkuperäisissä maalauksissakin on. Että tuotteeni kertovat kullekkin käyttäjälleen omanlaistaan tarinaa – aivan kuten maalauksetkin. Tavoitteeni on, että tuotteeni puhuttelevat ostajaansa merkityksellisellä tavalla.”
Yritys pyrkii toiminnassaan mahdollisimman kestäviin valintoihin niin tuotannon kuin käytettyjen materiaalienkin suhteen. Printtituotteet teetetään paikallisessa painotalossa Kotkassa, ympäristöä vähemmän kuormittavalle FSC-sertifioidulle kartongille. Pääosin Petra valmistaa muut tuotteet itse. Tuotteissa käytetään laadukkaita, mahdollisimman kestäviä materiaaleja ja ne hankitaan toimijoilta, joiden arvot ovat yhdenmukaiset Petra Illustrationsin arvojen kanssa. Tarkemmat tuotetiedot löydät verkkokaupasta jokaisen tuotteen kohdalta.
